Miehen hiustyyli
Persoonan tärkeä osa, miehen hiustyyli
Miesten hiustenleikkuu on ajankohtainen aina säännöllisin väliajoin. Hiukset ovat tärkeä osa jokaisen miehen elämää ja erilaisilla malleilla voi tuoda esiin omaa persoonaa. Rokkarit ja motoristit suosivat pitkää tukkaa, joka on usein vapauden ja itsenäisyyden symboli. Hiustenmalleja voi vaihdella aika ajoin, jos kyllästyy samaan vanhaan hiusmalliin. Silloin kannattaa jutella oman parturin kanssa, millaisia hiustyylejä hänellä olisi suositella. Itsetuntemus on myös tärkeä osa oikean hiusmallin valintaa, sillä hiuksien pitää tuntua omalta. Siksi ei kannata seurata trendejä päättömästi, vaan tutkia myös muita malleja. Hiustyylejä on olemassa niin paljon, että kaikille löytyy varmasti sopiva vaihtoehto.
Miehen hiustyyli on usein lyhyiden ja pitkien hiuksien väliltä, mutta myös hiusten lähdöstä kärsiville on omat mallinsa. Hiustyylit kaljuuntuvalle miehelle ovat oma kokonaisuus, josta löytyy monenlaisia hyviä vaihtoehtoja.
Hiustyylit kaljuuntuvalle miehelle esittelyssä
Miesten ikuinen vaiva eli kaljuuntuminen on edessä suurella osalle miehistä jossain vaiheessa elämää. Sitä pidetään yleensä kiusallisena vaivana, johon ei ole luonnollista parannuskeinoa. Hiustenlähtö rajaa hiusmalleja paljon, mutta taitavat parturit osaavat luoda tyylikkään hiusmallin myös tähän ongelmaan.
Kaljuuntumiseen paras lääke on toki hiustensiirrot, joiden avulla tervettä hiustuppea voidaan siirtää kaljuille alueille. Monet miehet ovat turvautuneet hiustensiirtoihin, eivätkä ole katuneet lopputulosta. Nykyään hiustensiirtotekniikat ovat jo niin kehittyneitä, etteivät ne jätä arpia ja lopputulos on hyvin luonnollinen. Lisäksi toimenpide on todella nopeasti ohi, eikä siitä aiheuta juurikaan kipua.
Hiukset ja parta kruunaavat kokonaisuuden
Jos olet kasvattanut parran tai olet aikeissa tehdä niin, on hyvä pohtia sitä kokonaisuutta, jonka hiukset ja parta muodostuvat. Silloin kannattaa miettiä, kuinka pitkän parran aikoo kasvattaa ja kuinka se sopii nykyiseen hiusmalliin. Asian voi tietysti ottaa myös rennommin ja antaa karvojen kasvaa vapaasti.
Aivan kuten hiukset myös miehen parta tarvitsee hoitamista. Parran voi trimmata kätevästi partakoneissa olevalla trimmerillä. Pulisongit yhdistävät hiukset ja parran kokonaisuudeksi, joten niiden tyyliä on hyvä miettiä samalla. Mukavaa vaihtelua tuo myös se, että joko hiukset tai parta on lyhyempi. Tällöin ei tarvitse molempia kasvattaa esimerkiksi pitkiksi ellei hae juuri alkukantaista karismaa.
Miehen hiustyyli uusiksi
Kun nykyinen hiusmalli alkaa kyllästyttämään, Tommintalli suosittelee kaikille miehille aina aika ajoin tehtävää tyylin muutosta. Miehen hiustyyli saattaa vaikuttaa paljonkin ulkonäköön, joten sen uusiminen tuo mukavasti uutta ilmettä. Jos olet ennen suosinut lyhyitä hiuksia, kokeile pitkiä hiuksia ja vaikkapa lyhyttä partaa. Alkukantainen luolamiesmäinen tyyli saattaakin sopia sinulle paremminkin kuin uskoitkaan. Pitkätukat voivat tehdä samanlaisen muodonmuutoksen toiseen suuntaan ja lopputulos voi silloinkin yllättää.
Miesten hiustenleikkuu on mahdollisuus muutokselle, joten suosittelemme keskustelemaan parturin kanssa aiheesta. Ammattilaisella on hyvä käsitys siitä, minkälaiset mallit sopivat kullekin hiustyypille. Verkossa on saatavilla ohjelmia, joilla voi kokeilla uudenlaisia tyylejä ilman, että hiuksille tai parralle tarvitsee oikeasti tehdä mitään. Ne antavat kuitenkin hyvän kuvan siitä, miltä lopputulos tulisi näyttämään, joten niitä kannattaa ehdottomasti kokeilla.